Tervetuloa sivuilleni!
Seurakuntavaalit 2026 lähestyvät ja olen ehdolla jatkaakseni jo kahdeksan vuotta tekemääni työtä Joutjärven seurakunnan luottamushenkilönä. Olen edelleen Tulkaa kaikki-liikkeen ehdokas ja voit tutustua Tulkaa kaikki-liikkeen vaaliteemoihin ja ajatuksiin tästä.
Jos saan luottamuksen äänestäjiltäni myös tulevissa vaaleissa, jatkan työtä Lahden seurakuntayhtymän kirkkovaltuuston jäsenenä ja Joutjärven seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsenenä. Työ kirkon avoimuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisen puolesta jatkuu edelleen ja se, että naispappeus hyväksyttäisiin vihdoin myös kaikissa kirkon käytännöissä ja toiminnoissa. Myös Joutjärven kirkon kunnostamiseen ja säilyttämiseen johtava työ, jota Seurakuntayhtymän Kiinteistötoimikunnassa ja Joutjärven seurakuntaneuvostossa olen tehnyt, jatkuu. Minut valittiin myös uuden Salpausselän kirkon suunnittelutyöryhmään. Ympäristötoimikunnan puheenjohtajana osallistun seurakunnan metsien kestävän kehityksen ja luontoarvojen vaalimiseen.
Ole edelleen yhteydessä tässä loppukaudella, joka päättyy vuoden vaihteessa, jos haluat minun vievän jotain asiaa eteenpäin nykyisissä luottamustoimissani ja muista käydä äänestämässä, jos haluat työn jatkuvan meidän kaikkien seurakuntalaisten hyväksi.
Ystävällisin terveisin,
Pauliina Palo
———————————————————————————————————-
Uutisissakin olleista Koiskalan kartanon eläimistä ja kyyttöjä kohdanneesta tragediasta voit lukea tarkemmin sivujeni Eläimet-osiosta tai Koiskalan kartanon sivuilta.
Hmmm. Eli, eläinlääkäreiden toiminnassa on kyse vain sinun kiusaamisestasi ja jonkin sortin elämää suuremmasta salaliitosta? Ei siis mitään tekemistä sen kanssa, että olet omilla toimillasi aiheuttanut eläimille kärsimystä? Mites nuo vuoden 2021 eläinsuojelurikkomukset?
Miten näin lähtökohtaisesti kehtaat tehdä tämän kaltaisen julkilausuman ja vielä paikallispoliitikkona? Eikö hävetä yhtään? Oletko pohtinut foliohatun hankintaa?
Nuo vanhat jutut on seurausta vastaavista eläinsuojelutarkastuksista, kuin nyt kyyttöjen edelliselle omistajalle tehtiin. Silloin meillä karitsoja sairastui ja kuoli ihmisten päästettyä raakaa kontaminoitunutta lihaa syöneitä koiriaan laitumelle.
Meillä on laaja joukko tilallisia ympäri Suomen, jotka joka viikko joutuvat tähän samaan ajojahtiin ja joka viikko jossain päin Suomen käydään oikeutta eläinten puolesta näitä eläinlääkäreitä vastaan. Tämänkin toimintansa eläinlääkäri Tia Glad ajatteli toteuttavansa kaikessa hiljaisuudessa tilalta, joka ei ole julkisuudessa. Moni tila ei halua julkisuutta asioille, sillä eihän tämä mitään miellyttävää työtä ole olla asiassa julkisuudessa. Varsinkaan kun tässäkään tapauksessa meillä ei ollut mitään tekemistä eläinsuojelutarkastuksen kanssa vaan eläimet oli ostettu meille, kun haluamme vaalia alkuperäisrotuja, niin kyytöissä, lampaissa kuin maatiaiskanoissakin. Eläinlääkäri Tia Glad on vahvistanut meille kirjallisesti, että ”Olette pyytäneet toimittamaan välittömästi päätöksen eläinten haltuunotosta, jolla on toimeenpantu eläinten nouto Koiskalan kartanolta 29.4.2026. Pyytämänne asiakirja liittyy eläinsuojeluasiassa tehtyyn hallintopäätökseen, jossa asianosaisena on XX. Koiskalan kartano tai viestinne lähettäjät eivät ole kyseisessä asiassa asianosaisia”.
Jonkun on vain nämäkin asiat nostettava julkisuuteen, jotta ihmisille saadaan totuus julki näiden tiettyjen eläinlääkäreiden toimista ja siitä, mitä koko Suomessa tapahtuu. Meillä ei ole mitään hävettävää ja jos tuollaista haluat kirjoitella, niin tulepas ensin käymään tilalla ja katsomaan, minkälaisissa olosuhteissa ja kunnossa eläimet oikeasti elävät lajityypillistä hyvää luomuelämää.
Hyvä että eläinlääkärit puuttuvat näihin tilanteisiin. Muuten eläimet joutuisivat kärsimään. Kuten uutisjuttujen kuvista näkee kyytöillä ei ole kaikki hyvin. Palo on itse tuomittu 2021 eläinsuojelurikoksesta, että kertoo ajattelumaailmasta.
Toivottavasti ihmiset laittavat nyt koiskalan kartanon boikottiin, että saataisiin yski eläinten kaltoinkohtelija pois!!!
Luetko päivittämäni tekstin uudelleen. Yritän siinä kuvata asioiden oikeellisuutta. On ikävä huomata, että teet johtopäätöksiä tuon Ylen jutun perusteella ja kommentoit siitä täällä, ikään kuin Ylen kertomat asiat olisivat totta, kun ne todellisuudessa ovat eläinlääkärin ja Ylen kertomaa valhetta. Yritimme kyyttöjen edellisen omistajan kanssa oikaista juttua moneen kertaan tuloksetta, mutta Yle puolueellisena mediana haluaa tuoda julki vain eläinlääkärien valheita ja muokattuja kuvia. Toivon todella, että ihmiset ymmärtävät vielä joskus, että eläinlääkäreiden joukkoon on pesiytynyt näitä, jotka haluavat lopettaa eläimet. Ei ole eläinsuojelua viedä eläimiä tiloilta, jossa ne ovat kotonaan ja voivat hyvin, joko teurastamolle tai jatkokasvatukseen, kuten tässä tapauksessa Atrian Roppolan tilalle, jonne ne arvokkaina eläiminä otettiin kasvatukseen ja joista Atria tulevaisuudessa tulee saamaan vielä hyvät rahat. Suomessa on pula vasikoista ja lihasta, kuten olemme kauppojen jauhelihahyllyistä huomanneet, joten nämäkin jutun mukaan huonossa kunnossa olleet eläimet kelpasivat hyvin kasvattamoon. Meillä, kuten edellisellä tilallakin, ne olisivat saaneet elää lajityypillistä elämää luomulaitumilla ja hoitaa luonnon monimuotoisuutta ja maaperää sekä vaalia harvinaista alkuperäisrodun sukulinjaa.
Hei!
Olipa todella surullista lukea tarinasi! Kyytöt ovat todella harvinaisia ja meidän täytyy suojella ja pitää hyvä huoli omista maatiaisista!! Olipa eläinlääkärin toiminta ala-arvoista! Toivottavasti saatte asian järjestymään parhain päin!
Lämmin kiitos viestistäsi, näitä meidän maanviljelijöiden ja ruoantuotannon asioita oikeasti ajattelevien ihmisten viestejä on ilo saada tässä karmeassa tilanteessa ja niitä onneksi tulee nyt paljon. Teemme kaikkemme eläinten hyvinvoinnin puolesta! Tervetuloa katsomaan alkuperäisrotuisia lampaita ja kanoja.Toivottavasti saaamme pian myös kyyttömme takaisin! Yt, Pauliina Palo
Eikös teidät ole jo kerran tuomittu eläinsuojelurikoksesta lampaiden kasvatuksen laiminlyöntiin liittyen? Ja vihreät päätti tässä samassa yhteydessä viedä sinulta puheenjohtajuuden? Eli uskokoon ken tahtoo näitä nyyhkytarinoita. Toivottavasti saatte kunnon sajotja vievät loutkin eläimet teiltä pois
Vastaan sinulle samalla tekstillä, kun edellisellekin kommentoijalle, josta voit tekstin lukea.