Palopuheita

8.4.2017.

KUTSU TALKOISIIN PUHTAAMMAN KYMIJÄRVEN PUOLESTA!

Välttävässä ekologisessa tilassa oleva Kymijärvi on Lahden seudun järvistä heikkokuntoisin. Kymijärveen laskevien jokien ja ojien vedenlaadun seurantatulosten (v. 2008-2016) mukaan kuormituksen nykytasoksi arvioitiin 720 kg fosforia ja 14 500 kg typpeä vuodessa. Pinta-alaan suhteutettuna voimakkainta kuormitus oli maatalousvaltaisimmissa uomissa. Kymijärvi on suhteellisen kookas (6,74 km2), mutta suurimmaksi osaksi hyvin matala, keskisyvyys vain 2,6 m. Syvin kohta on 10,1 m. Alasenjärven vedet laskevat Kymijärveen Potilanjokea pitkin ja Kymijärvestä vedet jatkavat Kärkjärven kautta kohti Kymijokea. Rantaviivaa on 24,3 km. Kymijärven rannalla on noin 230 rantakiinteistöä, mutta järven käyttäjien määrä on tätä huomattavasti suurempi.
Kymijärven merkittävin ongelma on valuma-alueelta tuleva ravinnekuormitus ja sen aiheuttamat sinileväkukinnat sekä syvännealueiden varsinkin kesäaikaiset happikadot. Järveä ympäröivät pellot ja haja-asutus ovat kuormittaneet sitä jo 1950-luvulta lähtien. Järven tila heikkeni merkittävästi 1966 sen lounaispuolella sijainneen Kolavan kaatopaikan lietealtaan patovallin murtumisen seurauksena, jolloin järveen valui huomattava määrä lietettä. Järven levämäärä oli kasvanut 1970-luvun puolivälin jälkeen selvästi ja happipitoisuudet heikentyneet voimakkaan rehevöitymisen ja sisäisten kuormitustasojen nousun seurauksena.
Viimeisimmässä ekologisessa luokittelussa käytettyjen vesinäytetietojen mukaan Kymijärven keskimääräisen fosforipitoisuuden perusteella Kymijärvi on edelleen selvästi rehevöitynyt järvi, jossa on runsas leväsameus. Kasviplanktonia kuvaavista tunnusluvuista Kymijärvi sijoittui välttävään luokkaan kaikkien muuttujien (a-klorofylli, kokonaisbiomassa, haitallisten sinilevien prosenttiosuus, kasviplanktonin trofiaindeksi TPI) osalta. Kymijärven kalat ja pohjaeläimet sijoittuvat välttävään luokkaan. Myös kaatopaikkalokkien runsaus on kuormittanut Kymijärveä sekä ravinteiden että haitallisten bakteerien muodossa. Lokkien vähentämiseen tähdänneen EU-projektin (v. 2000– 2002) jälkeen niiden aiheuttamat haitat ovat pienentyneet.
Tehdyistä toimista mm. liiankin runsaasta kalojen istutuksesta, liian vähäisestä hoitokalastuksesta ja niitosta sekä 2012 tehdystä veden reaktiivista fosfaattia sitova PHOSLOCK-käsittelystä huolimatta Kymijärven vedenlaatu on pysynyt välttävässä tilassa, eikä selvää kohenemista ole havaittu. Potentiaalisia kuormituksen vähentämiskohteita ovat ainakin Tiiranmäen alueen liittäminen viemäriverkostoon sekä maatalouden vesiensuojelun tehostaminen sekä hoitokalastuksen lisääminen ja hulevesien tarkempi seuranta. http://www.puhdasvesijarvi.fi/fi/pienjarvet/kymijarvi.
Kun Kymijärvi meni uimakieltoon 90-luvun lopulla kaatopaikkalokkien vuoksi, jotain oli jo tehtävä ja tuolloin perustetussa Kymijärvitoimikunnassa mukana ollessani, saatiin aikaan kaatopaikkalokkien merkittävä vähentyminen. Nyt oman tilamme osalta pellot ovat luomuviljelyssä, rantametsät ja saari ovat Kemera-suojeltuja ja myös muut metsät lannoittamattomia luomukeruualueita ja olemme rakentamassa kosteikkoa. Haluan kannustaa muitakin järven 42 km2 olevan valuma-alueen maanviljelijöitä siirtymään luomuviljelyyn, sillä Kymijärven ravinnekuormituksen sieto on olematon, eikä ulkoinen kuormitus saa enää lisääntyä niidenkään taholta. Luomuviljely vähentää tutkitusti maaperän ja vesistöjen kuormitusta.
Olen ollut Kymijärven ranta-asukas 70-luvulta ja historiatietoa ja kuvamateriaalia olen saanut perintönä 30-luvulta saakka. Järven tila on koko tämän ajan mennyt huonompaan suuntaan ja järven käyttäjien määrä on lisääntynyt moninkertaiseksi. Kymijärvi täytyy saada kuntoon ja paremmaksi tuleville sukupolville!
Jos haluat kanssani vaikuttaa Kymijärven saamiseen parempaan kuntoon, äänestä 162. Terveisin Pauliina Palo.

ESS 14.6.2017

Koiskalan kartanoa entisöidään rakkaudella – ei ylikorjaamalla

Alun perin Koiskalan kartanon alueeseen Lahdessa kuului noin 40 rakennusta. Osa niistä on purettu, mutta vielä parikymmentä vanhaa rakennusta vaatii paljon työtä, aikaa ja rahaa. Pihapiirissä on yhä muun muassa vanha ruoka-aitta vellikelloineen, jääkellari, tiilinavetta, meijeri, työväen rakennuksena toiminut Vilpoori ja tilanhoitajan rakennus. Siellä on myös arkkitehdin suunnittelema leikkimökki, jonka katolla oli alun perin katsomo, josta pystyi katselemaan tenniskentälle.
Suurin osa Suomen vanhoista rakennuksista on pilattu ylikorjaamalla niitä, Pauliina Palo täräyttää.
Keskellä Lahtea sijaitsevan Koiskalan kartanon alueen vanha meijeri on kunnostettu asiakastilaisuuksia varten kahvila-ravintolaksi. Katto näyttää vanhalta, se on muutamia vuosia sitten tehty. Meijeriä on laitettu kuntoon sitä mukaa, kun aika ja rahat ovat riittäneet.
– Saimme aikoinaan 3 000 euroa Museovirastolta rakennuksen ulkokuoren uusimiseen. Kaikki muu siihen on tehty omalla rahalla. Kartanon alueen rakennukset pyritään korjaamaan entisen kaltaiseksi, samoilla menetelmillä ja materiaaleilla. Se on hidasta ja kalliimpaa kuin tavanomainen rakentaminen.
Palo ja Kalle Knuuttila pitävät kartanon mailla maatilaa, jossa on viljelyä, lampaita ja tilaustapahtumia. Perhe on entisöinyt jäljellä olevia rakennuksia kohta kahdenkymmenen vuoden ajan. Niiden ylläpitoon ja korjaamiseen on palanut käsittämätön määrä aikaa, omaa työtä ja rahaa.
– Pelkästään kiinteistöverot ovat aika suuret tällä rakennuskannalla. Myös sähkölaskua tulee toista tuhatta euroa joka kuukausi. Tällä hetkellä meneillään on päärakennuksen portaiden uusiminen – ja aika monta muutakin projektia, Kalle Knuuttila sanoo.
Koiskala oli Knuuttilan äidin puolen suvulla ja tuli erinäisten vaiheiden jälkeen pakkohuutokauppaan vuosina 1995-1997.
– Aloitimme tilanpidon aivan tyhjästä. Ensimmäisenä korjattiin rakennusten kattoja. Ne olivat tärkeimmät rakennusten säilymisen kannalta. Nyt vuokrasimme kaupungilta myös sepän pajan ja mökin. Korjaamme ne omalla rahalla, Kalle Knuuttila sanoo.
Onko varaa ottaa vastaan Museoviraston avustus?
Museovirasto myönsi tänä vuonna Koiskalan kartanon rakennusten kunnostamiseen 39 000 euroa. 18 000 euron avustus on tarkoitettu Vilpoorin kahden piharakennuksen kunnostukseen, jonka lisäksi museovirasto tukee kulttuurimaisemaan kuuluvan riihen remonttia toisella 18 000 eurolla.
– Riihi korjataan siksi, että se kuuluu miljööseen. Mitään varsinaista käyttöä rakennukselle ei ole. Nykyajan koneet eivät mahdu alun perin hevosajoneuvoille tehdyistä ovista sisälle, joten koneita tai rehuja siellä ei voi säilyttää.
Palo ja Knuuttila joutuivat miettimään pitkään, onko heillä edes varaa ottaa Museoviraston avustusta vastaan. Se kattaa vain pienen osan kustannuksista ja ehtona on riittävä oman rahan käyttö.
– Kaikesta pitää olla Museovirastolle kuitti. Kuitillisesta loppusummasta puolet hyväksytään avustukseen. Esimerkiksi omista puista sahattua rakennusmateriaalia tai omaa työtä ei lasketa mukaan kustannuksiin. Riihen korjauskustannuksista avustus kattaa noin 10 prosenttia, Kalle Knuuttila sanoo.
Hyvistä ja ammattitaitoisista tekijöistä on jatkuvasti pulaa. Perinnerakentamisen taitajia on hankalaa löytää.
– Mikä tahansa rakennusliike ei välttämättä osaa korjata vanhaa oikein. Myös materiaaleja joudutaan usein etsimään useammasta paikasta. Kattoja olemme teettäneet tutulla peltisepällä ja tehneet paljon myös itse. Lisäksi olemme joutuneet sahauttamaan puutavaraa itse, kun riittävän leveää lankkua ei myydä missään.
Historia tunnetaan ainakin vuoteen 1650
Alun perin Koiskalan kartanon alueeseen on kuulunut noin 40 rakennusta, joista osa on purettu. Kartanon historiaa tunnetaan ainakin vuoteen 1650, jolloin Didrik von Essen sai lahjoituksena tilan. Sen jälkeen kartano on kuulunut useille eri suvuille. Suurimmillaan tila oli 3 000 hehtaaria.
– Kartano on oleellinen osa Lahden alueen historiaa. Meillä käy täällä joka vuosi paljon ihmisiä, joiden sukua on asunut tai työskennellyt kartanon mailla. Olemme keränneet heidän kertomaansa perimätietoa talteen.
Pihapiirissä on edelleen vanha ruoka-aitta vellikelloineen, jääkellari, suuri kaksiosainen perunakellari, tiilinavetta, kasvihuonerakennus, riihi, meijeri, työväen rakennuksena aikoinaan toiminut Vilpoori, tilanhoitajan rakennus sekä arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelema funktionalistinen leikkimökki.
– Leikkimökin katolla oli alun perin katsomo, josta pystyi katselemaan tenniskentälle, Pauliina Palo kertoo.