Palopuheita

KUNTAVAALIT 2021

 Ensikertalaisena minua pyydettiin ehdokkaaksi viime vaaleissa, lähdin mukaan meille kaikille tärkeillä asioilla, joihin halusin vaikuttaa. Näitä samoja asioita haluan puolustaa edelleenkin eli luontoa, hyvinvointia ja heikoimpia ja näin ollen ympäristö, laadukkaat ja tehokkaat terveyspalvelut, puhdas ruoka ja turvallisuus ovat pääteemoinani tällä toisellakin kerralla. Viime vaaleissa sain hienon äänimäärän, joka ei kuitenkaan aivan riittänyt valtuustopaikkaan. Jäätyäni vaihtoaitioon olen neljän vuoden aikana Vihreiden piirihallituksessa, Hämeen Vihreiden naisten ja Lahden Vihreiden hallituksissa kuitenkin saanut seurata politiikkaa aitiopaikalta. Minut valittiin Lahden Vihreiden puheenjohtajaksi tälle kaudelle ja olen nyt neljä vuotta politiikkaa läheltä seuranneena ja tietoja ja taitoja keränneenä valmis astumaan vaihtoaitiosta kentälle.

Kartanoissa ollaan halki vuosisatojen oltu edelläkävijöitä. Maanviljelyksessä kaikki uusimmat asiat otettiin ensimmäisinä käyttöön, niin uusimmat ja hienoimmat traktorit, pisimmälle jalostetut eläimet kuin viljansiemenlajikkeetkin. Kotitaloudessa autot, sähköt, puhelimet ja vesi- ja viemärijärjestelmät. Kauppapuutarhassa uutuudet, kuten viinirypäleet, kurkut ja tomaatit, kukissa ruusut ja muut etelän ihmeet. Ruoantuotanto monipuolistui ulkomailta tuoduilla erikoisuuksilla ja muutti muotoaan alkuperäisestä ravinnostamme. Mukaan elintarviketuotantoon tulivat kasvinsuojeluaineet, nuo myrkyt, jotka tappavat kaikki muut kasvit, paitsi sen, jonka halutaan suojeltavan ja jäävän kasvamaan. Elintarvikkeisiin tulivat lisäaineet ja muut ylimääräiset asiat, kuten vaikkapa lisätty gluteeni ja emulgointiaineet. Koska haluamme olla edelleen edelläkävijöiden joukossa, on ollut aika maapallon ja luonnon vuoksi muuttaa toimintatapojamme ja ajatuksiamme. Me olemme kaksitoista vuotta sitten siirtyneet luomuviljelyyn ja meillä on ollut alkuperäisrotuisia suomenlampaita jo yli kaksikymmentä vuotta hoitamassa perinnebiotooppeja ja lain vaatimana tuottamassa myös hiukan luomulihaa. Kymmenisen vuotta pihalla on kiekunut iittiläisiä maatiaiskukkoja ja kanat ovat munineet luomumunia. Mehiläispesät tuovat pölyttäjät kasveille ja antavat hunajaa. Uusiutuvaan puuenergiaan siirryimme lähes kaksikymmentä vuotta sitten ja toivottavasti sen rinnalle saamme aurinkoenergian vielä tämän vuoden aikana. Metsien avohakkuun aika oli osaltamme ohi neljätoista vuotta sitten ja olemme keskittyneet jatkuvan kasvun metsänhoitoon ja meillä on rantametsä Kemera-aluetta ja luonnontilaista metsää olemme jättäneet muuallekin koskematta hyönteisille, pörriäisille ja linnuille, jonka huomaa lajien ja viserryksen runsautena. Jätteiden tarkka lajittelu ja kierrättäminen ovat kuulunut toimintaamme jo kauan samoin kemikaalien minimaalinen käyttö pohjavesiä suojellaksemme.

Luonnon ja ilmaston suhteen meillä ei ole enää varaa tuhlailuun eikä oman edun tavoitteluun ja ikäväkseni olen huomannut saman myös politiikassa. Henkilöiden ja puolueiden valtapelissä kukaan ei voita. Yhteiskunnallisten asioiden hoitamisessa pitää voida tehdä kompromisseja, sillä kun osa ihmisistä voi huonosti, niin se on kaikkien ongelma ja näkyy katukuvassa, liikenteessä ja korkeissa sosiaali- ja terveyskuluissa. Kaikille pitää löytyä mielekästä työtä ja tekemistä, niin ihmiset voivat paremmin. Talouskuri on nyt entistä tärkeämmässä asemassa ja velkaantumisen tie on käyty loppuun. Käytettävissä olevat rahat on ohjattava tarkemmin oikeisiin kohteisiin ja sillä tarjottavia palveluita on tehostettava. Tuhlailuun ei ole enää varaa. Haluan kantaa korteni kekoon kestävän kehityksen tiellä ja paremman tulevaisuuden meille kaikille vaikuttamalla seurakunnassa, politiikassa kuin omassa työssäni maatalousyrittäjänä. Ota yhteyttä, jos haluat keskustella ajatuksistani ja asioista tarkemmin.

Jos haluat antaa äänesi näiden asioiden eteenpäin viejälle, äänestä 225!

PÄIJÄT-HÄME 20.8.2020

Lahtelaisen Koiskalan kartanon Pauliina Palo haluaa pitää kotinsa historiasta kiinni – ”Tarkoituksenamme on säilyttää kaikki”

Pauliina Palo on hoitanut Koiskalan kartanoa pian 25 vuotta. ”Ei tarvitse miettiä, mitä tekee vapaa-ajalla, koska sitä ei ole”, Palo nauraa.

Kartanon omistaminen ei ehkä ole niin seesteistä kuin saattaisi kuvitella. Ei ainakaan, jos tahtoo suojella ja kunnostaa jokaisen kartanon pihapiiristä löytyvän rakennuksen. Ja niitä riittää – perunakellari, meijeri, sepän paja, riihi, torppia…

Pauliina Palo on nauttinut Lahdessa sijaitsevan Koiskalan kartanoalueen ennallistamisesta pian 25 vuotta. Betonilähiön kasvatille vanhat rakennukset ovat aina olleet tärkeitä. Lapsena hän vieraili usein isovanhempiensa puutalossa Lahden Asemantaustassa ja vietti kesänsä puuhuvilassa Villähteellä.

– Asemantausta oli ihana puutarhakaupunginosa vielä 1970-luvulla. Oli kauhea katsoa, kun upeat talot revittiin alas.

Palo ei ymmärrä, miksi vanhat rakennukset puretaan. Hän tahtoo pelastaa kartanon jäljellä olevat 26 rakennusta. Suurin osa niistä on 1800-luvulta, mutta edelleen pääosin hyväkuntoisia.

Edelliset omistajat olivat korjailleet osaa rakennuksista sieltä täältä. Jos Palo ja Kalle Knuuttila eivät olisi tosissaan tarttuneet urakkaan, olisivat rakennukset jo pilalla.

– Me emme ole purkaneet mitään, vaan tarkoituksenamme on säilyttää kaikki. Eihän säilyttämisessä ole järkeä taloudellisesta näkökulmasta, Palo hymähtää.

– Raha saisi olla motiivina, kun katsoo kuluja, Knuuttila lisää ja vinkkaa silmää.

KOISKALA ON kuulunut Knuuttilan suvulle sata vuotta. 1990-luvun lamassa kartano päätyi hetkeksi Knuuttilan vanhemmilta pankille. Knuuttila osti kartanon takaisin suvun haltuun vuonna 1995. Hän oli silloin vasta 25-vuotias.

– Ostajia ei kauheasti ollut. Vähän on ihmisiä, jotka haluavat tällaisia paikkoja kunnostaa, Knuuttila kertoo.

Kun Palo tuli ensimmäistä kertaa käymään Koiskalassa ja katseli joka paikassa vuotavia kattoja, nauroi hän miehelle, ettet sitten viitsinyt ostaa mitään parempikuntoista paikkaa.

Pari oli tavannut sattumalta Helsingissä. He eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, vaikka heillä oli paljon yhteisiä tuttavia ja molemmat olivat kotoisin Lahden Jalkarannasta.

– Minä olin enemmän liikenteessä, kun Kalle oli täällä.

Kartanon historia ulottuu 1650-luvulle. Aikoinaan kartanoon kuului 3 000 hehtaaria maata ja satamäärin työntekijöitä. Nykyisin Koiskala koostuu 70 hehtaarin pelloista, 70 hehtaarin vesialueista sekä 70 hehtaarin muusta maasta metsistä puutarhaan.

Palo ja Knuuttila viljelevät viljoja ja palkokasveja sekä keräävät villiyrttejä, omenia ja marjoja puutarhasta. He tekevät kaksistaan lähes kaikki työt. Parisataa lammasta auttavat maiseman hoitamisessa.

Kartanolla järjestetään tavallisissa oloissa erilaisia tapahtumia, ja tiloja voi myös vuokrata juhlia varten. Palo ja Knuuttila kuuntelevat mielellään vierailijoiden muisteluita kartanon historiasta.

– Olemme saaneet asiakkailta paljon perimätietoa. Paikka on ollut iso osa monen lapsuutta, Knuuttila kertoo.

Pauliina Palon mielestä kaikkien pitäisi kuluttaa vähemmän. ”Meille nuukuus on päivän sana.”

Palon sydäntä särki, kun hänen piti kieltää lastaan leikkimästä ämpärissä kylvöä odottavalla viljalla. Peitattu siemenvilja kun on myrkyllistä tautien torjumiseksi.

– Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 2009, siirryimme luomuun. Ensin piti käännyttää Kallea pois perinteisistä maatalousopeista, Palo naurahtaa.

Nykyisin Paloa kammottaa ajatus myrkkykanistereista. Hänestä on järjetöntä puhua kasvinsuojeluaineesta, vaikka se tappaa kaiken muun paitsi viljan.

Palo on luonteeltaan perfektionisti, joten luomuviljelyn kanssa joutuu tekemään kompromisseja. Täydellistä peltoa ei saa, koska seassa kasvaa rikkakasveja.

Palo ei ymmärrä nykyajan kulutusta. Hänestä kaikkien pitäisi kuluttaa vähemmän.

– Meille nuukuus on päivän sana. Venytämme penniä joka päivä.

Palo toivoisi silti, että viherajattelussa otettaisiin huomioon erilaiset tilanteet. Autosta ei voi luopua, koska bussit eivät enää aja kartanon lähelle eikä maataloutta oikein voi hoitaa julkisella liikenteellä.

Kartanon rakennusten kiinteistövero taas on valtava. On naurettavaa, että kiinteistövero on sama täällä, jossa kunnostamme vanhoja rakennuksia, ja kaupungin keskustan kerrostalossa. Miksei sijoituskiinteistön vero voi olla korkeampi, kun se tuottaa yleensä voittoa?

Palo ei hyväksy ydinvoimaa niin kauan kuin ydinjätteelle ei ole keksitty järkevää ratkaisua. Kartanolla käytetään uusiutuvaa energiaa, mutta esimerkiksi sähköautot ovat hänestä vasta lapsenkengissä.

– Niitä pitäisi kehittää vielä pitkään, jotta ne sopisivat kaikille.

Palo on tehnyt töitä 14-vuotiaasta saakka. Työpaikkoja on kertynyt purjehdusseuran tarjoilijasta mansikanpoimijaksi. Viimeisimmäksi hän teki etätöitä kymmenen vuotta matkailualalla. Työnteko on Palon mielestä hyvinvoinnin kannalta tärkeää.

– Nyt olen kokki, joka hoitaa maatilaa. Olen valemaanviljelijä!

Koska Palolla ei ole maatalouskoulutusta, kyseenalaistaa hän kaiken.

– Suomessa viljelykiertona on perinteisesti pidetty lunta ja viljaa, lunta ja viljaa. Oikeasti kasvia pitäisi vaihdella, jotta maaperä pysyy kunnossa, Palo kuvailee.

Palo ja Knuuttila pitävätkin tiukasti kiinni luonnon monimuotoisuudesta. Päärakennuksen viereisestä lehtometsästä ei ole kaadettu puutakaan 25 vuoteen. Lintujen lajimäärä on kasvanut vuosien varrella huikeaksi.

Palo ei osaisi vain maata paikallaan, vaan kuvailee päässään pyörivän jatkuvasti 10 asiaa yhtä aikaa. Hän päätti lähteä politiikkaan, koska pitää sitä ainoana keinona vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin.

– Politiikassa pitää laittaa itsensä likoon. Lähden luultavasti ehdolle myös ensi kuntavaaleihin.

Kun häntä pyydettiin pari vuotta sitten myös kirkollisvaaleihin, päätti hän suostua ja pääsi yllätyksekseen kirkkovaltuustoon ja seurakuntaneuvostoon.

– Mielestäni mikään ei ole sattumaa, vaan kaikella on jokin merkitys. Jos en tiedä jotakin, niin sitten pitää ottaa asioista selvää.

Kuka?

Pauliina Palo
50-vuotias. Avoliitossa, kaksi lasta.

Harrastaa tenniksen pelaamista, pianon soittamista, virsien laulamista ja höyrylaivan kunnostamista silloin harvoin, kun ehtii.

Kouluttautunut hotell- och restaurangföreståndare:ksi osin Vaasassa ja osin Espoossa. Molemmat hotelli- ja ravintolakoulut olivat ruotsinkielisiä.

Asunut nuoruudessaan viisi vuotta Saksassa oppiakseen kieltä. ”En koskaan kotiutunut Saksaan, koska olen niin Suomi-ihminen.”

8.4.2017.
Kutsu talkoisiin puhtaamman Kymijärven puolesta!

Välttävässä ekologisessa tilassa oleva Kymijärvi on Lahden seudun järvistä heikkokuntoisin. Kymijärveen laskevien jokien ja ojien vedenlaadun seurantatulosten (v. 2008-2016) mukaan kuormituksen nykytasoksi arvioitiin 720 kg fosforia ja 14 500 kg typpeä vuodessa. Pinta-alaan suhteutettuna voimakkainta kuormitus oli maatalousvaltaisimmissa uomissa. Kymijärvi on suhteellisen kookas (6,74 km2), mutta suurimmaksi osaksi hyvin matala, keskisyvyys vain 2,6 m. Syvin kohta on 10,1 m. Alasenjärven vedet laskevat Kymijärveen Potilanjokea pitkin ja Kymijärvestä vedet jatkavat Kärkjärven kautta kohti Kymijokea. Rantaviivaa on 24,3 km. Kymijärven rannalla on noin 230 rantakiinteistöä, mutta järven käyttäjien määrä on tätä huomattavasti suurempi.

Kymijärven merkittävin ongelma on valuma-alueelta tuleva ravinnekuormitus ja sen aiheuttamat sinileväkukinnat sekä syvännealueiden varsinkin kesäaikaiset happikadot. Järveä ympäröivät pellot ja haja-asutus ovat kuormittaneet sitä jo 1950-luvulta lähtien. Järven tila heikkeni merkittävästi 1966 sen lounaispuolella sijainneen Kolavan kaatopaikan lietealtaan patovallin murtumisen seurauksena, jolloin järveen valui huomattava määrä lietettä. Järven levämäärä oli kasvanut 1970-luvun puolivälin jälkeen selvästi ja happipitoisuudet heikentyneet voimakkaan rehevöitymisen ja sisäisten kuormitustasojen nousun seurauksena.

Viimeisimmässä ekologisessa luokittelussa käytettyjen vesinäytetietojen mukaan Kymijärven keskimääräisen fosforipitoisuuden perusteella Kymijärvi on edelleen selvästi rehevöitynyt järvi, jossa on runsas leväsameus. Kasviplanktonia kuvaavista tunnusluvuista Kymijärvi sijoittui välttävään luokkaan kaikkien muuttujien (a-klorofylli, kokonaisbiomassa, haitallisten sinilevien prosenttiosuus, kasviplanktonin trofiaindeksi TPI) osalta. Kymijärven kalat ja pohjaeläimet sijoittuvat välttävään luokkaan. Myös kaatopaikkalokkien runsaus on kuormittanut Kymijärveä sekä ravinteiden että haitallisten bakteerien muodossa. Lokkien vähentämiseen tähdänneen EU-projektin (v. 2000– 2002) jälkeen niiden aiheuttamat haitat ovat pienentyneet.

Tehdyistä toimista mm. liiankin runsaasta kalojen istutuksesta, liian vähäisestä hoitokalastuksesta ja niitosta sekä 2012 tehdystä veden reaktiivista fosfaattia sitova PHOSLOCK-käsittelystä huolimatta Kymijärven vedenlaatu on pysynyt välttävässä tilassa, eikä selvää kohenemista ole havaittu. Potentiaalisia kuormituksen vähentämiskohteita ovat ainakin Tiiranmäen alueen liittäminen viemäriverkostoon sekä maatalouden vesiensuojelun tehostaminen sekä hoitokalastuksen lisääminen ja hulevesien tarkempi seuranta. http://www.puhdasvesijarvi.fi/fi/pienjarvet/kymijarvi.

Kun Kymijärvi meni uimakieltoon 90-luvun lopulla kaatopaikkalokkien vuoksi, jotain oli jo tehtävä ja tuolloin perustetussa Kymijärvitoimikunnassa mukana ollessani, saatiin aikaan kaatopaikkalokkien merkittävä vähentyminen. Nyt oman tilamme osalta pellot ovat luomuviljelyssä, rantametsät ja saari ovat Kemera-suojeltuja ja myös muut metsät lannoittamattomia luomukeruualueita ja olemme rakentamassa kosteikkoa. Haluan kannustaa muitakin järven 42 km2 olevan valuma-alueen maanviljelijöitä siirtymään luomuviljelyyn, sillä Kymijärven ravinnekuormituksen sieto on olematon, eikä ulkoinen kuormitus saa enää lisääntyä niidenkään taholta. Luomuviljely vähentää tutkitusti maaperän ja vesistöjen kuormitusta.

Olen ollut Kymijärven ranta-asukas 70-luvulta ja historiatietoa ja kuvamateriaalia olen saanut perintönä 30-luvulta saakka. Järven tila on koko tämän ajan mennyt huonompaan suuntaan ja järven käyttäjien määrä on lisääntynyt moninkertaiseksi. Kymijärvi täytyy saada kuntoon ja paremmaksi tuleville sukupolville!

ESS 14.6.2017
Koiskalan kartanoa entisöidään rakkaudella – ei ylikorjaamalla

Alun perin Koiskalan kartanon alueeseen Lahdessa kuului noin 40 rakennusta. Osa niistä on purettu, mutta vielä parikymmentä vanhaa rakennusta vaatii paljon työtä, aikaa ja rahaa. Pihapiirissä on yhä muun muassa vanha ruoka-aitta vellikelloineen, jääkellari, tiilinavetta, meijeri, työväen rakennuksena toiminut Vilpoori ja tilanhoitajan rakennus. Siellä on myös arkkitehdin suunnittelema leikkimökki, jonka katolla oli alun perin katsomo, josta pystyi katselemaan tenniskentälle.

Suurin osa Suomen vanhoista rakennuksista on pilattu ylikorjaamalla niitä, Pauliina Palo täräyttää.

Keskellä Lahtea sijaitsevan Koiskalan kartanon alueen vanha meijeri on kunnostettu asiakastilaisuuksia varten kahvila-ravintolaksi. Katto näyttää vanhalta, se on muutamia vuosia sitten tehty. Meijeriä on laitettu kuntoon sitä mukaa, kun aika ja rahat ovat riittäneet.

– Saimme aikoinaan 3 000 euroa Museovirastolta rakennuksen ulkokuoren uusimiseen. Kaikki muu siihen on tehty omalla rahalla. Kartanon alueen rakennukset pyritään korjaamaan entisen kaltaiseksi, samoilla menetelmillä ja materiaaleilla. Se on hidasta ja kalliimpaa kuin tavanomainen rakentaminen.

Palo ja Kalle Knuuttila pitävät kartanon mailla maatilaa, jossa on viljelyä, lampaita ja tilaustapahtumia. Perhe on entisöinyt jäljellä olevia rakennuksia kohta kahdenkymmenen vuoden ajan. Niiden ylläpitoon ja korjaamiseen on palanut käsittämätön määrä aikaa, omaa työtä ja rahaa.

– Pelkästään kiinteistöverot ovat aika suuret tällä rakennuskannalla. Myös sähkölaskua tulee toista tuhatta euroa joka kuukausi. Tällä hetkellä meneillään on päärakennuksen portaiden uusiminen – ja aika monta muutakin projektia, Kalle Knuuttila sanoo.
Koiskala oli Knuuttilan äidin puolen suvulla ja tuli erinäisten vaiheiden jälkeen pakkohuutokauppaan vuosina 1995-1997.

– Aloitimme tilanpidon aivan tyhjästä. Ensimmäisenä korjattiin rakennusten kattoja. Ne olivat tärkeimmät rakennusten säilymisen kannalta. Nyt vuokrasimme kaupungilta myös sepän pajan ja mökin. Korjaamme ne omalla rahalla, Kalle Knuuttila sanoo.

Onko varaa ottaa vastaan Museoviraston avustus?

Museovirasto myönsi tänä vuonna Koiskalan kartanon rakennusten kunnostamiseen 39 000 euroa. 18 000 euron avustus on tarkoitettu Vilpoorin kahden piharakennuksen kunnostukseen, jonka lisäksi museovirasto tukee kulttuurimaisemaan kuuluvan riihen remonttia toisella 18 000 eurolla.

– Riihi korjataan siksi, että se kuuluu miljööseen. Mitään varsinaista käyttöä rakennukselle ei ole. Nykyajan koneet eivät mahdu alun perin hevosajoneuvoille tehdyistä ovista sisälle, joten koneita tai rehuja siellä ei voi säilyttää.

Palo ja Knuuttila joutuivat miettimään pitkään, onko heillä edes varaa ottaa Museoviraston avustusta vastaan. Se kattaa vain pienen osan kustannuksista ja ehtona on riittävä oman rahan käyttö.

– Kaikesta pitää olla Museovirastolle kuitti. Kuitillisesta loppusummasta puolet hyväksytään avustukseen. Esimerkiksi omista puista sahattua rakennusmateriaalia tai omaa työtä ei lasketa mukaan kustannuksiin. Riihen korjauskustannuksista avustus kattaa noin 10 prosenttia, Kalle Knuuttila sanoo.

Hyvistä ja ammattitaitoisista tekijöistä on jatkuvasti pulaa. Perinnerakentamisen taitajia on hankalaa löytää.

– Mikä tahansa rakennusliike ei välttämättä osaa korjata vanhaa oikein. Myös materiaaleja joudutaan usein etsimään useammasta paikasta. Kattoja olemme teettäneet tutulla peltisepällä ja tehneet paljon myös itse. Lisäksi olemme joutuneet sahauttamaan puutavaraa itse, kun riittävän leveää lankkua ei myydä missään.

Historia tunnetaan ainakin vuoteen 1650

Alun perin Koiskalan kartanon alueeseen on kuulunut noin 40 rakennusta, joista osa on purettu. Kartanon historiaa tunnetaan ainakin vuoteen 1650, jolloin Didrik von Essen sai lahjoituksena tilan. Sen jälkeen kartano on kuulunut useille eri suvuille. Suurimmillaan tila oli 3 000 hehtaaria.

– Kartano on oleellinen osa Lahden alueen historiaa. Meillä käy täällä joka vuosi paljon ihmisiä, joiden sukua on asunut tai työskennellyt kartanon mailla. Olemme keränneet heidän kertomaansa perimätietoa talteen.

Pihapiirissä on edelleen vanha ruoka-aitta vellikelloineen, jääkellari, suuri kaksiosainen perunakellari, tiilinavetta, kasvihuonerakennus, riihi, meijeri, työväen rakennuksena aikoinaan toiminut Vilpoori, tilanhoitajan rakennus sekä arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelema funktionalistinen leikkimökki.

– Leikkimökin katolla oli alun perin katsomo, josta pystyi katselemaan tenniskentälle, Pauliina Palo kertoo.

7.10.2018
Kirkollisvaalit 2018

Minua pyydettiin Tulkaa Kaikki Häme- valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi 2018 kirkollisvaaleihin ja päätin suostua ehdokkuuteen, koska haluan kantaa oman korteni kekoon yhteiskunnan hyväksi ja vaikuttaa asioihin.

Seurakuntavaaleissa asetuin ehdolle, koska ihmisten syrjäytyminen aiheuttaa ongelmia myös meille kaikille muille ja mielestäni seurakunnan tehtävä olisi olla ehkäisemässä syrjäytymistä. Vanhemmista ihmisistä huolehtiminen on myös mielestäni unohdettu seurakuntien toiminnassa.

Vaalit olivat menestys Tulkaa Kaikki Häme-valitsijayhdistykselle ja minulle, sillä sain paikan sekä Lahden Seurakuntayhtymän Yhteisestä Kirkkovaltuustosta että Joutjärven Seurakuntaneuvostosta ja Lahden Seurakuntayhtymän Kiinteistötoimikunnasta sekä vielä Kiinteistötyöryhmästä.
Suuri kiitos luottamuksesta kaikille äänestäjilleni ja olkaa yhteydessä, jos haluatte kauttani viestittää tärkeistä asioista ja kehitysideoista eteenpäin.

Tässä vielä esittelytekstini:

Olen paljasjalkainen lahtelainen 49-vuotias maatalousyrittäjä/luomuviljelijä. Puolustan meille kaikille tärkeitä asioita, kuten puhtaampaa luontoa, hyvinvointia, hyvää terveydenhuoltoa, työntekoa, kestävää kehitystä, eläimiä ja ympäristöä, luomuviljelyä ja -ruokaa, ruoan arvostusta, uusiutuvaa energiaa, energian säästöä, jätteiden lajittelua/kierrättämistä sekä vanhojen rakennusten suojelua. Lähdin myös polittiikkaan mukaan viime kunnallisvaaleissa, koska sitä kautta voi vaikuttaa em. asioihin.